The Pacific


Toisen maailmansodan aikaan maailman suurin valtameri oli kaikkea muuta kuin tyyni.




    Tom Hanksin ja Steven Spielbergin tuottama Band Of Brothersin itsenäinen jatko-osa Tyynenmeren sotatapahtumista.
    USA:ssa ensi-iltansa 14.3 saanut The Pacific on saanut kriitikoilta ja yleisöltä loistavan vastaanoton. Yli 4 miljoonaa katsojaa ensimmäisellä jaksollaan kerännyttä HBO-sarjaa on kehuttu realistisuudessaan ja tunteikkaassa toteutuksessaan vähintään Band Of Brothersin veroiseksi mestariteokseksi.

    HBO:n kaikkien aikojen kallein TV-satsaus, 10-osainen The Pacific perustuu kolmen todellisen merijalkaväen sotilaan kokemuksiin 2. maailmansodan tapahtumista Tyynellä valtamerellä. Robert Leckie (James Badge Dale), Eugene Sledge (Joe Mazzello) ja John Basilone (Jon Seda) taistelivat monissa sotahistoriallisesti merkittävissä kohteissa, kuten Iwo Jimalla ja Guadalcanalilla, ja kaksi heistä kirjoitti kokemuksistaan kirjan. The Pacific seuraakin Leckien "Helmet For My Pillow"- sekä Sledgen "With The Old Breed" -teoksia. Tarinaan sekoitetaan ainoana merijalkaväen sotilaana sekä Navy Cross- että Medal of Honor -kunniamerkit saaneen, Iwo Jimalla kaatuneen, Basilonen sankaritarinaa.

    Robert, Eugene ja John palvelivat kaikki The Old Breed -nimellä kulkeneessa merijalkaväkirykmentissä. Sarjan tapahtumat alkavat heti japanilaisten Pearl Harbor -hyökkäyksen jälkeen, ja seuraavat sotilaiden rankkaa hyppelyä saarelta saarelle. Realistisen sotakuvauksen keskellä otetaan riipivällä tavalla huomioon myös sotilaiden kotimaisemissa odottavat etärakkaudet.

    Sarjan ovat tuottaneet Band Of Brothersin tapaan Tom Hanks sekä Steven Spielberg, jotka eivät pihistelleet kustannuksissa; sarjan jokaisen jakson budjetti on samaa luokkaa kuin kokopitkän elokuvan, n. 20 miljoonaa dollaria. Jaksojen ohjaajien joukossa on lukuisia HBO-kannuksensa jo ansainneita marssittajia, kuten Carl Franklin("Rome"), Jeremy Podeswa ("Mullan alla"), Tony To ("Band of Brothers") sekä Tim Van Patten ("Sopranos").

    The Pacific sunnuntaisin 4.4.2010 alkaen

    Twitter Delicious Facebook Digg Stumbleupon Favorites More